maanantai 30. syyskuuta 2013

Treenattiin syksyn viimeisellä agilitytunnilla hiljaista ja kädetöntä ohjausta. Oli opettavainen tunti. Hiljainen ohjaus oli minulle hankalaa, mutta Venni kulki hienosti ilman jatkuvaa tässätässähyppyputkeenhyppytässätässätäällä-huutomylvintää :D Mutta jännittävä oli nähdä mitä Vennille tapahtui, kun jätettiin käsien viuhkaminenkin pois. Vennillä keitti yli ja se alkoi näykkiä minua pohkeista ja hyppiä vasten ja haukkuahaukkua ja vielä kerran haukkua. Se meni ihan tolaltaan siitä, ettei saanut selkeitä ohjeita minne pitää mennä. Tätä pitää kokeilla joskus toistekin, että voi varmistua johtuiko näykkihyppyhaukkuminen vain siitä, että en käsillä selkeästi ohjannut koiraa. Venni on melko ohjaajariippuvainen, mutta en uskonut sitä ihan näin riippuvaiseksi miun tuesta. Varsin hankalaksi osottautui varsinkin 4. este eli putki. 8. putkeen ei ollut kuitenkaan yhtä hankala sujahtaa vaikken mitään sanonutkaan/käsillä elehtinyt.

Viimeisen syysagin rata
Hauska ja opettavainen tunti tosiaan ja videomateriaaliakin tuli otettua kerrankin. En vain jaksa koostaa niistä videota, kun se on niin hidasta. Tehtiin kuitenkin neljä rataa ja jokaisesta on oma videopätkänsä :) Mutta nuo on hyvä olla tallessa, niin niihin voi myöhemmin palata ja katsoa kuinka sitä on kehitytty.

Käytiin muuten ShowHaun kiertueella kuvauttamassa Venniä :D Varmaan jossain vaiheessa löytyy siis Vennin kuva Miss & Mr ShowHaun kisasivuilta. Haha! Oli kyllä tosi hankala saada Venni pysymään paikallaan. Kuvaajat ois toivonu, että Venni pitää kielen suussaan ja korvat ylhäällä. Lopulta miun oli pakko sanoa, että sellainen luimukorva-kieli ulkona-ilme on Vennin perusilme, ja jos ne haluaa saada pystykorvakuvan, niin kannattaa tehdä jotain muuta kuin kutsua sitä nimeltä (Venni pomppasi aina pois pöytätasolta, kun kuvaajat koittivat saada siltä korvat pystyyn kutsumalla sitä nimeltä.. Sehän aatteli, että se oli vapautuskäsky jolla saa mennä kyöhnäämään kuvaajien jalkoihin :D). Vaikutti kyllä muutenkin siltä, että kuvaajat ei ollu erikoistunu koirakuvauksiin, mutta ihan kivoja kuvia sieltä saatiin. Sain itselleni tunnukset, joilla pääsin katsomaan otettuja kuvia :) Katsotaan minkä kuvan valitsevat tonne kilpailusivulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti